NECRITI TULENLEIMU.

~ Necriti

~ Kutsuttuna Necre, Necrei, Tulenleimu.

~ Noin 2-vuotias.

~ Naaras.

~ Koirasusi, 75% sutta, 25% koiraa.

~ 50 % tundrasusi. 25% belgianpaimenkoira tvr. 25 % Buffalonsusi.

~ Säkä 78cm, paino 46kg.

~ Lauma - Djala.

~ Kuuluu lahkoon.

~ Kuuluu Inimitiumiin.

~ Naaraan ääni on hunajaisen pehmeä ja käheä ja hän käyttää sitä taitavasti sosiaalisissa tilanteissa. Hän on päättäväinen ja ovela narttu, joka paljastaa vihamiehilleen oikein mielellään sadistisen puolensa. Tulenleimu on melko puhelias, nopea havaitsemaan mielialoja ympäriltään mutta käyttää tätä kykyä yleensä vain omaksi hyödykseen. Hänestä saatu ensimmäinen mielikuva voi hämätä juuri sen verran kuin naaras itse haluaa, eikä hänestä aina saa selville yhtään mitään oleellista. Joten perinpohjin hän on tutkittaessa mystinen, hermonsa kurissa pitävä omien polkujensa kulkija. Naaras ei mielellään saneudu toisten sääntöihin elleivät ne miellytä häntä ja omaansa naaras puollustaa voimakkaasti. Necrei saattaa joskus huomaamattaankin puhua karun suorasukaisesti ja muut saavat silloin teräviä, ja provosoiviakin sanoja tämän suusta. Ne riippuvat paljon naaraan mielialasta, häviämättä sanavarastosta kuitenkaan koskaan, vaikkei tämä olisikaan vihainen. Hän pitää elämästä, jossa on toimintaa ja mielenkiinnon kohteet vaihtelevat suuressa skaalassa. Innostuessaan naaras on maittavaa seuraa, sillä häneltä saa hyviä mielipiteitä tai jutunjuonta, seuraakin vaikka minkälaiseen makuun. Naaras ottaa mielellään osaa myös juonitteluun. Mielenkiintoiset ja puheliaat henkilöt saavat herkästi Necrein huomion.

Häntä hyödyttäviä ominaisuuksia ovat päättelykyky, oveluus ja taito saada toiset luottamaan häneen. Ei sillä ettei hän kuitenkin ystävystyisi mielellään. Vaatii kuitenkin melko paljon, että pääsee nartun lähelle. Ystävyyssuhteitakin on siis erilaisia, ja Necrei ottaa tarkoin selvää, kenelle on hyvä paljastaa tunteitaan. Necrei on käytökseltään rauhallinen, vähän viileäkin vaikkei viileys viittaakaan mitenkään luonteen kylmyyteen. Jos tarve vaatii, hän voi helposti repiä pelihousunsa ja käydä kimppuun. Mutta järki pelaa sen verran hyvin, ettei narttu tee niin turhaan. Necrei on iloinen ja ylpeä inimitiumiin kuulumisestaan. Siihen on monia syitä, joista yksi on vallankaipuu ja tiedonhalu. Naaras tekee tehtävänsä sen parissa antaumuksella ja luottaa johtajaan. Nykyään hän on myös liittynyt lahkoon, ja on oppinut puhumaan sen kieltä melko hyvin. Naaras viettää mielellään aikaa muiden lahkolaisten kanssa, ja on uskollinen, vaikkei mikään jyrkän fanaattinen kuitenkaan.

Naaras kaipaa ympärilleen uroksia, ja ulkonäöllään vetää niitä myös puoleensa. Sillä onhan hän melkoisen viehättävä, kaunis naaras, olematta kuitenkaan nirso. Narttua miellyttävät eniten hänenlaiset koiraeläimet. Niiden kanssa naaras solmii vahvempiakin ystävyyssuhteita. Necriti suojelee yleensä vain omiaan, mutta hän puuttuu sellaiseen tilanteeseen jossa näkee epäoikeudenmukaisuutta. Avunannon suhteen hän on ailahtelevainen. Joskus naaras siis auttaa mielellään, ja joskus häntä ei huvita laisinkaan. Ja joissakin uhkaavissa tilanteissa asia menee leikiksi, mikä taas tarkoittaa sitä, että vieras uhkaaja pakenee häntä koipien välissä käkättäen nauravaa naarasta. Mutta uskallapas koskea hänen pentuihinsa, tai muuhun yhtä läheiseen. Tämä naaras ei peittele raivoaan, jos joku uhkaa hänen läheistään. Hänet on koulutettu taistelemaan ja hän on siinä erittäin hyvä, myös kehonsa puolesta, sillä voiman lisäksi naaras on nopea ja notkea. Häntä ei ole helppo huiputtaa, eikä hän luovuta helpolla. Necriti rakastaa taitojensa kehittämistä. Hän kuuntelee korvat hörössä erilaisia tiedonlähteitä. Kun naaras on kerran oppinut jonkin taidon, hän pitää sitä mielellään yllä. Necrein vihamieksi ei kannata ryhtyä. Pitkävihaisena ja hyvämuistisena yksilönä naaras muistaa sen, joka on häntä millään tavalla satuttanut - ja periyttää sen saman kivun vieraalle kaksi kertaa suurempana takaisin. Tarvittaessa vaikkapa kolminkertaisena.

Joskus Necriti on painautunut syvälle melankoliaan - vain sen vuoksi että on satuttanut jotakin läheistä. Rakkailleen, naaras on luotettava, ja jos on tosiaan kohonnut tämän rakastamaksi, tuntee todella olevansa sellaisessa arvossa. Naaras voisi vaikkapa kuolla rakkaidensa puolesta. Hänestä varmasti tulisi voimakas, mutta erittäin vahvasti pidetty emo pennuille, jopa vieraammille ottolapsille. Necrei onkin päättänyt kasvattaa Sezuania(Mezzi).

Oasis(c)

~ Necriti on kaunis, ja mystisen oloinen nuori naaras. Hänellä on taistelijan keho  jossa riittää sekä voimaa, nopeutta että notkeutta. Koska naaras on myös melko isokokoinen ja lihaksikas, harva terveydestään välittävä käy nartun kimppuun ilman hyvää syytä. Naaraalla on lihaksikas niska, joka pitkän selän kanssa luo ryhdikkään ja voimakkaan kuvan hänestä. Jalat ovat pitkät, suuritassuiset ja anturat mustanruskeat. Yksi asia, mikä auttaa naaraan pysymään tasapainossa, on hänen pitkä ja suora häntänsä. Kallo on pitkänomainen, vahvaleukainen ja pitkäkuonoinen. Hampaat ovat täysivalkoiset, lujat ja terävät. Naaraalla on tarkka hajuaisti. Korvat ovat pitkänomaiset, leveät ja kiinnittyneet suhteellisen korkealle päähän. Vinot silmät ovat kirkkaan oranssit. Kuono on musta. Vatsa kaartuu jonkin verran ylöspäin. Naaraan turkki on melko karheaa niskassa ja selässä, hyvin paksua ja huonosti läpäisevää. Turkki pitää melko hyvin vettä, ja lämmittää. Naaras omaa tumman värityksen minkä vuoksi häntä on vaikea havaita tummassa metsässä, vaikka valkoista ruumiissa onkin. Valtaavin väri on tummanruskea, joka vivahtaa hiukan punaiseen. Mustaa on korvissa, niskassa, selässä ja osassa häntää. Samanvärinen on myös otsassa ja nenänpäässä kulkeva juova. Valkoista on korvien kärjissä, rinnuksessa ja osassa vatsaa. Hännänpää on valkoinen. Kaikki tassut ovat valkeat, ja  etutassujen ranteissa on valkeat täplät. Silmien välissä on kolmen täplän linja. Korvansisukset ovat tummanharmaat.  Arpia naaraalla ei ole sellaisia, jotka eivät olisi jo peittyneet karkean ja tuuhean turkin alle. Joissain kohden niitä tosin tuntuu koskettaessa.

Menossa mukana ~ Terävänpuoleinen, muttei kovin kaunis nylkemispuukko. Siinä on kalpa ja nahkapäällysteinen puuosa josta sopii pitää kiinni.

Etujalassa kiinni ~ Aseen kantohihna, jonka naaras on oppinut sitomaan jalkansa ympärille.

Raura(c)


~ Necrei syntyi Pohjoisessa, kallioiden, havumetsien ja kylmien talvien alueille. Pentue oli viisihenkinen. Pentueesta jokaiselle oli siunaantunut voimakas luonne, eikä aina voinut välttyä riidoilta. Perhe-elämä oli kuririittoista, muttei ankeaa. Pennut opetettiin taistelemaan ja metsästämään. Necriti erosi yksivuotiaana perheestä, halutessaan viimein elää omillaan. Elämä ei kuitenkaan ollut niin helppoa, kuin naaras oli ajatellut. Hän joutui tekemään kunnolla töitä pysyäkseen elämän syrjässä kiinni. Metsästys ei ollut kovinkaan helppoa karussa, vaikeassa maastossa, ja harvoin sai edes nälkiintynyttä kania illalliseksi. Kyllä tienoolla eli paljon suuria riistaeläimiä, mutta niitä ei yksin tapettua saanut. Tämä tienoo oli susilaumojen vallassa ja Necrei piti matalaa profiilia itsestään. Hän ei ollut halukas liittymään minnekään - eikä varsinkaan alistumaan urosten valtaan. Narttu joutui pariin otteeseen taistelemaankin halutessaan pitää vapautensa ja jotkut urokset loitolla. Siinä naaraan puolella olivat jo varhaisesta ajasta lähtien puolella voima, älykkyys ja nopeus. Mutta silti tästä kaikesta huolimatta naaras sai kehoonsa arpia jotka nykyään ovat peittyneet turkin alle. Kasvaessaan naaras huomasi pitävänsä urosten seurasta. Sitä vastaan hän sai taistelukoulutusta ja joskus ruokaakin. Eikä hän pistänyt pahakseen opetellessaan vähän muutakin siinä sivussa.

Ja sitä mukaa sotkeutui naaras mukaan kahden lauman väliseen juonitteluun. Hän oli kasvanut jo aikuisen mittoihin ja vaikka hän omistikin hiukan koiran verta suvussaan, hänet hyväksyttiin laumaan. Se lauma soti läheistä valtavaa laumaa vastaan. Yhteenotot olivat voimakkaita. Necriti kehittyi taistelutaidoissa ja metsästyksessä todella oivaksi tappajaksi alkaen pikkuhiljaa menettää sydäntään erääseen korkealla arvolla olevaan susiurokseen. Parin välit syvenivät ja syvenivät. He molemmat tarjoutuivat sotimaan eturintamassa vastalaumaa vastaan. Necritin oma tarkoitus oli murhata huomaamatta ja pienellä profiililla vieraan lauman yksilöitä, minkä piti heikentää toista laumaa, ja sekoittaa sen aikeita ja hän meneistyikin siinä aika hyvin. Mutta se onni ei kestänyt pitkään.

Necriti, ja hänen parinsa Moher, olivat kulkeneet lauman rajoista kauaksi Etelään. Yhteinen yö oli tarkoituksena kun sudet päättivät suunnitella elämäänsä eteenpäin. Se ilta oli kuitenkin tuhoon tuomittu, kun kaksikon kimppuun hyökättiin. Vieraita susia oli viisitoista eikä näitä kyetty tappamaan kaikkia kahdestaan. Mutta kaksi sutta taisteli vastaan niin hyvin kuin voi. Tosin, erään vieraan suden puukosta joka viilsi ongelmitta Moherin kurkun auki, menetti tämä henkensä. Ja Necriti jäi yksin. Shokissa tapahtuneesta, repi naaras hurjasti raivoten ja kyynelehtien tämän suden kurkun hetkessä auki. Sitten hän sieppasi puukon ja onnistui tappamaan sillä pari sutta, ennenkuin joutui pakenemaan sudet perässään. Häntä ei tahdottu jättää henkiin, sillä narttu oli tunnistettu heidän läheisten murhaajaksi. Naaras juoksi mitä jaloistaan pääsi kohti tuntematonta aluetta, monia kilometrejä kieli vyön alla - eikä yksikään vihollinen lopettanut jahtia, vaikka ne jäivätkin jälkeen.

Kun syvä metsä loppui suureen kielekkeeseen, jonka alla odottivat terävät kalliot ja levottomasti vellova meri, naaras oli ajettu umpikujaan. Liian rasittuneena paostaan naaras ei pystynyt kuin haukkomaan henkeä raajat vapisten. Naaraan kohtaloksi sudet asettuivat tiiviiseen rinkiin nartun ympärille, eikä Necrei voinut enää paeta. Ainoa matka kun oli teräviin kallioihin, ja sinne he aikoivat nartun ajaakin. Sudet hyökkäsivät jyrkänteen reunalla vapisevan naaraan kimppuun, joka oli kääntynyt silmät tulta ja tappuraa leimuten kohti vihollisiaan. Ensimmäinen vihollinen tuli liian lähelle ja suussaan  nylkemispuukkoa roikuttava naaras viilsi tuon kurkkuun pitkän, tappavan jäljen. Saadakseen suden pois tieltä, hän työnsi tuon alas jyrkänteeltä. Naaras ei ollut kuitenkaan enää varautunut seuraavaan hyökkäykseen joka suisti sen reunalta alas. Kuului pelästynyt ulahdus kun naaras lensi kaaressa alas jyrkänteeltä. Viholliset läksivät takaisin alueilleen kostonsa saaneina. He nimittäin olettivat naaraan kuolleen, vaikkei näin tosiasiassa ollut.

Tummaturkkinen naaras oli menettänyt tajuntansa tärskystä, heräten vasta monen tunnin kuluttua. Necrei oli paiskautunut ilmassa kohden suurta ja matalaa pensasta päin. Jos näin ei olisi käynyt, kookkaasta naaraasta ei olisi enää jäljellä mitään. Pensaan ympärillä oli tappavia, teräviä kiviä kuin hirmustuneessa pirunpellossa. Naaras ei ollut onneksi telonut itseään pahasti taistelussa. Vain muutamat vammat tuuheassa turkissa ja tietysti rasittuneisuus muistuttivat siitä mitä oli tapahtunut. Hän kipusi pystyyn pensaasta, ja ravisteli hiljaa lehdet turkistaan. Olo oli kamala. Kyyneleet valuivat punertavista silmäkulmista alas mustille kiville. Hän halusi itkeä, huutaa ja repiä jotain vain saadakseen itsensä taas pinnalle tuskasta. Kaiken lisäksi hän halusi kostaa menetyksensä. Muistaessaan suden, jonka hän oli heittänyt alas kielekkeeltä, naaras etsi sen ruumiin tassuihinsa, ja purki vihansa repimällä ruumiin läpikotaisin verille. Purettuaan tuskaansa riittävästi uhriinsa, narttu päätti jättää mantereen taakseen. Hänellä ei ollut enää mitään, jonka takia hän olisi voinut viipyä siellä, eikä hän enää halunnut ajatella tätä surua. Levättyään narttu nousi ylös, ja lähti päättäväisenä uimaan kohti ulappaa. Kirvelevät haavat eivät saaneet häntä häntä lopettamaan, sillä naaras turtui kipuun, joka oli niin sisäistä kuin ulkoistakin. Päättäväisenä naaras jatkaisi vaikka omaan kuolemaansa saakka. Hänhän ei lopettaisi, ei piruvie.

Ja se päättäväisyys - mikä naaraassa oli aina asunut, vei hänet yhä enemmän kohti seuraavaa asuinsijaa, Andriaanaa. Miltei kuolemanväsyneeksi itsensä uinut naaras kuitenkin jatkoi eteenpäin vaikka kipu risteili koko hänen vartaloaan pitkin eessun taassun. Ja lopulta, auttoivat jostakin ihmeen halusta aallotkin häntä eteenpäin. Erottaessaan Andriaanan saaren, naaras pakotti itsensä jaksamaan, ja viimein aallot heittivät hänet rantaan. Raahautuessaan vielä vähän matkaa rannalle, hän menetti tajuntansa. Naaras oli viimein päässyt Andriaanaan, ja hän liittyi pian Djalaan.

~ Suhteet - Yliviivatut kuolleet/poistuneet.

Suku - Isä(?),äiti(?), Ansar, Galer(?), Nevre, Nosevra.

Acaya - positiivinen.

Toxic - neutraali.

Hysmi - positiivinen.

Illuminati - positiivinen, kunnioittaa.

Fiachra - positiivinen, (seks.kontakti)

Sezuan - positiivinen, (kasvattipoika)

Intimider - neutraali.

Inimitium - hyvä yleisnäkymä.

Yelenha - ristiriitaisia, negatiivisia tuntemuksia.

Serenha - ristiriitaisia, negatiivisia tuntemuksia.

Djala - hyvä yleisnäkymä.

Dornhall - positiivinen.

Mihei - neutraali.

Ileya - positiivinen, kunnioittaa.

~ Pelatut pelit - (Pelin nimi - paikka - hahmot - pvm)

Tuska ja suru - Djalan hiekkaranta - Acaya - 11.10.2010 - 4.11.2010

Meiningissä menkäämme - Djalan nurmikenttä - Toxic - 15.10.2010 - 15.12.2010

Aromien armoilla - Carmiksen ruohoniitty - Hysmi - 6.11.2010 - 20.12.2010

Mistä naiset puhua haluavat ? - Yhteisten laiturit - Illuminati - 15.12.2010 - 27.1.2011

Uusi maa, uudet ihailijat  - Carmiksen ranta, k-18 - Fiachra - 20.12.2010 - 6.1.2010

Selkokielellä sekavaa - Carmiksen ranta - Sezuan - 13.1.2011 - 29.11.2011

Kissamainen kiipeilytaito - Carmiksen vesiputous - Intimider - 6.2.2011 - 8.4.2011

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin - Yhteiset kalliot - [Inimitium] - 20.2.2011 - 7.6.2011

Virkaanastujaiset - Djalan lato - [Djala YP] - 8.4.2011 - 9.4.2011

Vauhdilla tai ilman mutta silti sataa - Lahkon saari - Dornhall - 11.8.2011 - 4.5.2012

Luurankoja kaapissa - Djalan lato - Mihei, Yelenha&Serenha - 31.8.2011 - 27.10.2011

Syytön veri ei vapise - Lahkon laiva - Ileya - 28.10.2011 - 15.1.2012

Amat victoria curam - Yhteiset kalliot - [Inimitium] - 29.11.2011 - 13.1.2011

Yöeläimet - Djalan ranta - Sezuan - 25.12.2011 -->

~ Tapahtunutta -

Saarelle rantautuessaan, tapasi Necriti Acayan. He lähtivät juomaan Carmiksen vesiputoukselle. Acayaksi esittäytynyt naaras suri rakkaansa menetystä, kuten myös Necrei, mutta lopulta naaraat olivat paremmalla tuulella. Necriti sai tärkeää tietoa saaresta. Hän lähti Acaille heipat sanoen tutkimaan Djalan alueita, suunnitellen siihen liittymistä. Sitten. Djalan nurmikentällä naaras tapasi Toxicin. Necrei kyseli aavistuksen Andriaanan perusjutuista, kunnes paljasti hienoisen ärtymyksensä menneisyyttään kohden, ennenkuin sitten palaili taas takaisin rentoon olemukseensa. Siinä vaiheessa naaras huomasi jäniksen ja kaksikko lähti metsästämään. Jossakin vaiheessa Necriti lähti sitten kohti Carmista. Sitten. Carmiksen alueella nukuttuaan naaras tapasi Hysmin. Uros oli saanut saalista ja tarjosi sitä myös nälkäiselle naaraalle. Kaksikko vietti pitkän tovin jutellen ja jossakin vaiheessa naaras sai tietää Hysmin juonista. Niistä naaras jutteli mielellään, udellen myös uroksen kaulassa kelluvasta myrkkyputelista. Perin mukavaksi kivisistä kasvoistaan huolimatta naaras toisen mielsi. Sitten hän lähti kohti Ederaa. Sitten. Laumattomien laitureilla Necrei, tylsistyneenä ja aavistuksen ärtyneenä tapasi Illuminatin. Necreitä kiinnosti sanaleikki ja hän oli siitä varsinaisen iloinen ettei toinen kieltäytynyt. Jonkinaikaa sanaharkka jatkui, kunnes Necrei lopetti ja keskustelu meni paremmille raiteille. Naiset tulivat ihan mukavasti juttuun, ja Necrei liittyi Inimitiumiin. Sitten. Carmiksen rannalla tapasi Necrei Fiarchan. Andriaanalle saapunut uros kysyi Necreiltä kaikenlaista. Fiachra näytti etsi veljeään vähemmän lämpimissä merkeissä. Naaras lisäsi omiakin ajatuksia veljen tulevaisuuden puoleen ja kaksikko päätyi sitten harrastelemaan vähän muutakin kuin sadistisia mielipiteitä. Necrei jäi sitten Carmiksen rannalle. Sitten. Samana iltapäivänä hän tapasi Carmiksen alueilla Sezuanin. Kaksikko keskusteli paljon, odotellen myrskyä. Keskustelu siirtyikin lahkon asioihin, ja myrsky eteni, jota kaksikko ihasteli hetken, ennenkuin haki suojaa. Hetken kuluttua Sezuan alkoi kärsiä kohtauksesta. Uros kuitenkin rauhoittui, ja he jatkoivat keskustelua, seuraten myrskyä. Necrei otti pennun kasvatikseen, hankki toiselle ruokaa ja liittyi Lahkoon. Hetken aikaa naaras opetteli kieltä, kunnes he molemmat nukahtivat. Sitten. Kulkeuduttuaan Carmiksen vesiputoukselle erittäin aikaisin aamulla - kohtasi hän sokean vinttikoirauroksen. Hän kuitenkin lähti, muistettuaan että oli tärkeää tekemistä. Sitten. Oli Inimitiumin kokouksen aika. Kokoontumisessa oli paljon porukkaa, ja naaras oli mielenkiinto yllä kuunnellut jokaisen oleellisen asian, kunnes lähti muille heipat sanoen. Sitten. Necrei saapui Djalan kokoukseen. Kokouksessa kerrottiin uusista ylennyksistä, laumojen asioista ja lopuksi juteltiin. Necrei kävi juttelemassa Bang-Bangin, uuden neuvonantajan kanssa, ennenkuin lähti. Sitten. Lähdettyään uimaan Lahkon saarelle, naaras toivoi päätyvänsä jonkun Lahkolaisen seuraan. Hän kohtasikin Dornnhallin, ja pyysi toista tulemaan suojaan sateelta. Kaksikko keskusteli, kunnes ilma laantui ja naaras saattoi uida takaisin. Sitten. Käydessään  Djalan ladolla, huomasi naaras Mihein. Necrei lähti opastamaan toista ladolle. Mihein liittymisaikeet saivat kuitenkin jäädä, kun naaras pakeni säikähdettyään alfoja. Necrei lähti perään selvittääkseen mitä oli oikein tapahtunut. Necrei sai tietää yhtä jos toista mielenkiintoista, ja hän jäi hämmentyneenä selvittelemään ajatuksiaan. Sitten. Necrei oli matkannut Lahkon laivalle, ja löysi sieltä etsimänsä naaraan, Ileyan. Necreillä oli tälle tärkeää asiaa. Naaraat jakoivat varsin tulenarkoja tietoja Djalan alfoista ennenkuin he erosivat. Sitten. Inimitiumin kokouksen aikaan naaras suuntasi taas Yhteisille kallioille. Illuminatilla olikin melkoisesti kerrottavaa, ja naaras sai kuulla uusista uutisista. Kaikki eivät olleet mielissään asiasta, ja hiukan riitaakin syntyi, mutta vyyhdin purkauduttua joukkio erkani. Sitten. Djalan rannalle tultuaan Necrei näki taas Sezuanin. Hän päätti kertoa toiselle aikovansa hankkkia uuden aseen.

~ Kuvagalleria :

hitodama(c) Kawaii(c) Ede Michirure(c) Tucci(c) Navilyena(c) Tucci(c) Lepon(c)

~ Pelaaja & pelipaikka : Raura & Andriaana.

~ appel_sin@hotmail.com

Copyright (c) Raura 2010 ellei toisin mainita.

©2012 Tuijansilmu. - suntuubi.com